Nälkävuosien kiroja
Menneinä vuosisatoina ihmiset joutuivat elämään luonnon rajaamilla ehdoilla. Hyvä viljavuosi takasi elämän jatkumisen entiseen tapaan seuraavaan satoon saakka, huono pani nälän kurnimaan vatsassa. Normaalivuosinakin hädin tuskin riittävästi ravintoa saavat mökkiläiset ja loiset joutuivat ensimmäisinä kärsimään nälästä. Ankarimpina nälkävuosina puute kosketti koko väestöä. Nälkä ja erilaiset kulkutaudit veivät ennenaikaiseen hautaan suuren määrän pielaveteläisiä vuosina 1832‑33. Vielä vaikeampi kausi koettiin 1860luvulla, jolloin katovuodet seurasivat toisiaan. Jo kesällä 1862 halla oli niin kova, että
»70‑80‑wuotiset ihmiset eiwät muista tämän wieraan tehneen niin puhdasta jälkeä kuin tänä wuonna». »Mutta Herra on hywäksi nähnyt wäkewästi muistuttaa kaikkia, nii maanwiljelijöitä kuin muita, että se on Hän, joka kaswun antaa. Suurin osa kylwöistä on mennyt mitättömiin. Suowiljelykset, jotka oliwat osittain täydellä, osittain puolella jywällä, kuin ensiimäiset pakkaset Elokuun alussa kohtasiwat, on halla pannut niin järestään, että harwoissa paikoin, jos missään, niitä tarwitaan elon tähden riihessä käyttää. Samoin on käynyt halmeiden kanssa, jotka eiwät olleet korkeilla mäkilöillä.»
Huono aika huipentui vuosien 1867‑68 nälänhätään, joka aiheutui vuoden 1867 lähes täydellisestä kadosta. Kesäntulo viivästyi vuonna 1867 juhannusviikolle saakka. Pielaveden jäällä pystyi liikkumaan vielä kesäkuun alkupuolella. Kiviniemessä lapsuutensa viettänyt Frithjof Nousiainen näki 14‑vuotiaana poikasena toukokuun lopussa 1867, miten Pielaveden jäätä ajoi pitkä reki jono lastinaan Rautalammilta karjanrehuksi haettuja rukiinolkia. Touontekoon päästiin vasta juhannuksen alla ja peltotyöt jatkuivat vielä juhannuksen jälkeenkin. Lämpimien säiden vallitessa viljat kehittyivät hyvin syyskuun alkuun saakka, jolloin halla vei Mooseksen päivänä lähes koko sadon:
»Jo kohta sen kowan hallayön jälkeen, joka wiime syyskuussa enemmin eli wähemmin turmeli eli kokonaan terättömäksi teki suwitouot, jotka olivat maanwiljeliäimme ainoa toiwo sittenkuin rukiin laihot oliwat jo lumen alla kadonneet paikoin tykkänään, paikoin osaksi, ymmärrettiin se hywin kyllä, että ei ainoastaan se tuhatmäärin nousewa joukko irtainta työwäkeä, jolla ei mitään kylwöä eikä mitään säästöä ollut, waan myös suuri osa tilallisia perheinensä oli näljän kuoleman omaksi joutuwa, ellei apua ulkoa tulisi.»
Varsinainen nälkä kosketti ennen kaikkea tilatonta väestöä ja pienempien talojen väkeä. Isoimmissa taloissa oli yleensä viljaa omaan tarpeeseen tai ainakin rahaa jauhojen ostoon. Leipäaineiden riittävyys ei kuitenkaan taannut hengissä säilymistä nälkävuosina: kulkutaudit levisivät nopeasti kerjäläisten mukana. Ida Jäntin mukaan oman väen ei tarvinnut syödä pettua Sääskiniemessä. Sen sijaan pettuleipää tehtiin talossa käyneille kerjäläisille. Heitä oli niin paljon, ettei oikeaa leipää riittänyt millään jaettavaksi. Suolaheinää ja hallan vikuuttamia tähkiä pantiin myös leivän jatkeeksi.
Suoranaiseen nälkään kuoli vuosina 1867‑68 vain harva. Yleensä tauti nujersi aliravitsemuksen heikentämän uhrinsa ennen nälkäkuolemaa. Vain taipalelainen loisen Juho Tikkasen kuolinsyyksi merkittiin nälkä huhtikuussa 1868. Erityisesti Säviällä ja Jylhässä lavantauti vei hautaan monia keväällä 1868. Lavantautiin kuolivat myös Ida Jäntin äiti ja isä. Kun ensin kuollutta äitiä pestiin, niin isä oli sanonut »kun joutusin perästä». Pian myös hän sairastui ja kuoli. Kaikki lavantaudin saaneet eivät kuolleet, vaan toipuvat sairaudestaan vähitellen. Se jätti kuitenkin pitkäksi aikaa selvät merkkinsä heihin. Eloonjääneiltä lähtivät hiukset ja he liikkuivat hitaasti niin kuin »surmanväet».
Kuolleisuus nousi yli normaalin jo 1867. Vuodesta 1868 muodostui kuitenkin monin verroin synkempi. Kuolleiden määrä kohosi silloin vähintään viisinkertaiseksi normaaliin vuosiin verrattuna. Eniten ihmisiä menehtyi keväällä ja vielä kesällä, jolloin uusi, hyvä viljasato valmistui aikaisin.
Kirjoitus on kirjasta: Hämmeen huutoo Savon muata: Kokkonen, Jouko ; Jylhän, Säviän ja Taipaleen kylähistoritoimikunta Jylhän, Säviän ja Taipaleen kylähistoriatoimikunta 1997 Otsikkokuva: KANSANVALISTUSSEURAN KALENTERI 1898